Jorma Enkenberg – Opettamisen tulevaisuus
Lisätty 15.12.2009 | Love
Opetussuunnitelmat, pedagogiikka, oppimisen johtaminen sekä oppimisen arviointi ovat suurelta osin säilyneet perusolemukseltaan samanlaisina vuosikymmeniä ellei peräti vuosisatoja huolimatta työn, arjen sekä ihmisen käyttöönsä luomien teknologioiden vallankumouksellisesta kehityksestä. Tällä hetkellä koulujen ja yliopistojenkin toteuttamat arvioinnin menetelmät eivät sovellu niiden taitojen mittaamiseen, joista on hyötyä ja joiden uskotaan kehittyvän työskenneltäessä uusissa teknologiarikkaissa oppimis- ja työympäristöissä. Tästä myös seuraa, että koulut ja yliopistot myös epäonnistuvat ko. taitojen opettamisessa.
Koska opetuksessa ja koulutuksessa edellä mainittuja näkökulmia ei ole riittävässä määrin otettu huomioon, opiskelijoiden taito hyödyntää kaikkia niitä ympäristöjä, joissa oppimista voi edistää, jää kehittymättä. Nykyisin käytössä oleva oppimisympäristön käsite tulee laajentaa koskemaan myös koulun ulkopuolisia suunniteltuja ja suunnittelemattomia ympäristöjä. Opetukseen vietynä yhteiskehittely merkitsee projektioppimista, missä opettaja(t) ja oppijat yhdessä rajoja ylittämällä ja ulkopuolisia asiantuntijoita hyödyntämällä etsivät vastauksia esillä oleviin haasteisiin kukin omaa osaamistaan hyödyntäen. Toiminnassa korostuvat mm. ideat, avoimuus, autenttisuus, jakaminen, ajattelun joustavuus sekä yhdessä tapahtuva toiminta.













